Tilaa uutiskirjeLiikkeet & aukioloajat

Kitkat vai nastat?

Tämä lähes jokaista autoilijaa mietityttävä ikuisuuskysymys ponnahtaa esille tasaisin väliajoin, sekä keväisin että syksyisin renkaanvaihtoaikaan. Suurin osa ihmisistä suhtautunee koko debattiin melko intohimottomasti, mutta osa kansasta jakautuu asiassa kahteen hyvin erimieliseen leiriin. Huolimatta siitäkin, että nykyaikaisten autojen luistonesto- ja ajonvakautusjärjestelmät ovat pienentäneet rengasvalinnan merkitystä selvästi verrattuna aiempiin vuosikymmeniin.


Nykyisin hieman yli 20 prosenttia autoilijoista ajaa kitkarenkailla, ja kitkojen viime vuosina kasvanut suosio tuskin tulee rengaskiistelyä ainakaan vähentämään. Suosion kasvu jatkunee lähitulevaisuudessakin, mutta enemmistön valinnaksi ne eivät välttämättä ainakaan koko Suomen alueella nouse.


Onpa todettu niinkin, että kaikkien ajaessa kitkarenkailla kiillottuisivat monet risteysalueet talvisin aivan peilijääksi. Nastarenkaat kun karhentavat tällaisia kohtia pitävämmiksi myös kitkarengaskuskeille.


Otsikon kysymykseen ei siis oikein ole olemassa yksiselitteistä vastausta. Vastaus kun riippuu kunkin autoilijan omasta ajotavasta, autosta sekä asuinpaikastakin. Alla käymme kuitenkin läpi eri rengastyyppeihin liittyviä pointteja, joista voi olla apua omaa valintaa tehdessä.

Kitkarenkaat säästävät asvalttia ja kuljettajan hermoja


Kitkarenkaita suosivat etenkin monet suurissa kaupungeissa asuvat kuskit. Kitkat tuovat ajamiseen mukavuutta, ja ne voi vaihtaa alle halutessaan jo hyvissä ajoin ennen talvikelien alkua.


Kitkarenkaat eivät myöskään kuluta tienpintaa nastarenkaiden tapaan. Kitkat vähentävät näin sekä auton sisään kuuluvan rasittavan rengasmelun että tienpinnasta irtoavien pienhiukkasten määrää. Jokakeväinen kaupunkien katupölyongelma pienenee siis sekin, ja sitä myöten katupölyn aiheuttamat terveysongelmat.


Lumisella kelillä ja kovalla pakkasella kitkarenkaiden pito on samankaltainen. Lämpötilan sahaillessa nollan molemmin puolin tien pintaan taas kertyy usein jäätä, joka on nastarenkaille ominaisin toiminta-alusta.


Kitkarenkaat


  • Hyvät lumisella talvisäällä ja kovalla pakkasella
  • Renkaanvaihtoajoissa tarjolla joustoa syksyllä ja keväällä
  • Rengasmelu on matalampi
  • Hyvä valinta erityisesti isossa kaupungissa

Nastarenkaat tarjoavat pitoa olosuhteiden ollessa vaativimmillaan


Kun lunta ja pakkasta on paljon, ovat kitkat ja nastat ominaisuuksiltaan käytännössä samaa luokkaa. Kaikkein petollisimmilla keleillä nastojen edut kuitenkin pääsevät esiin. Jäisellä tiellä kitkarengas ei pärjää pidossa nastalle. Toisin sanoen nastoilla jarrutusmatka on jäisissä olosuhteissa lyhyempi.

Nastarenkaat ovat hyvä vaihtoehto erityisesti sellaiselle kuskille, jolla ei ole mahdollisuutta jättää autoa päiväksi kotiin edes kelin ollessa pahimmillaan.


Nastarenkaat


  • Kunnon pito myös erittäin jäisellä kelillä
  • Lyhyempi jarrutusmatka monissa tilanteissa
  • Hyvä valinta paljon sivuteillä ajaville
  • Kelillä kuin kelillä rattiin joutuville hyvä vaihtoehto

Yhteenveto


Rengasvalintaa tehdessä kannattaa ottaa huomioon renkaiden sopivuus omiin ajotarpeisiin. Jossain määrin valintaa voidaan pitää myös makuasiana.


Tärkeintä on huolehtia ajavansa hyväkuntoisilla pohjoismaisiin olosuhteisiin (keskieurooppalaiset talvirenkaat eivät sovellu käytettäviksi Suomessa) tarkoitetuilla renkailla, sillä vanhat ja kuluneet renkaat ovat liukkailla keleillä erityisen vaaralliset.


Me Autoverkkokaupalla emme tee puolestasi valintaa kitka- ja nastarenkaiden väliltä. Mutta päädyitpä sitten kumpiin tahansa, kannattaa ne tuoda säilytykseen ja vaihtoon rengashotelliimme Espooseen, Tampereelle, Turkuun tai Hämeenlinnaan!