Tilaa uutiskirjeLiikkeet & aukioloajat

Bensa, diesel, hybridi vai täyssähkö – Millä käyttövoimalla auto kannattaa hankkia vuonna 2023?

Autoilun käynnissä oleva murros on saanut monet auton ostajat pyörälle päästään. Lataushybridit ja täyssähköautot ovat lyöneet läpi markkinoilla, mutta polttomoottorikin puolustaa edelleen paikkaansa useissa tilanteissa.


Moni uuden auton ostaja varmasti pohtiikin, mikä käyttövoima olisi sopiva omaan käyttöön. Tähän ei ole kaikille sopivaa yleistä vastausta, sillä ihmisten autoilutarpeet poikkeavat toisistaan merkittävästi. Järkevintä onkin hankkia juuri sellainen auto, joka vastaa parhaiten juuri niitä omia henkilökohtaisia ajotarpeita.


Teknologinen kehitys tuonee meidät tämän vuosikymmenen aikana tilanteeseen, jossa uuden sähköauton hankintahinta saattaa olla sama kuin vastaavalla polttomoottoriautolla. Tämän jälkeen uuden polttomoottoriauton ostamisessa on vaikea enää nähdä järkeä ainakaan taloudellisessa mielessä.


Ennen tuon päivän saapumista itselle sopivan käyttövoiman valinta vaatii pientä pohdintaa omien ajotottumusten ja erilaisten käyttövoimien yhteensopivuudesta. Vaakakupissa painavat toki muutkin tekijät kuin pelkästään ne lompakkoon liittyvät.


Bensiini

Bensiinikäyttöiset autot pitävät edelleen hallussaan myydyimpien uusien autojen listan kärkipaikkaa melko selkeällä erolla seuraavaan. Vuonna 2021 niitä oli uusista myydyistä autoista 57,5 % ja vuonna 2022 elokuun loppuun mennessä 55,6 %.


Bensiinikäyttöinen auto, ja varsinkin moderni pienikulutuksinen sellainen, taipuu erittäin moneen käyttötarkoitukseen. Diesel-autoista veloitettavaa käyttövoimaveroa ei bensa-autoille ole, joten varsinkin melko vähän ajaville hankintahinnaltaan edullinen bensiiniauto on usein se järkevin vaihtoehto.


Vielä vahvemmin tämä toteutuu, kun valitaan pelkän bensamoottorin sijaan lisäksi kevythybriditeknologiaa hyödyntävä bensiiniauto.


Hankintahinnaltaan huomattavasti kalliimmat sähköautot tai plug in-hybridit eivät siis pihillä bensa-autolla ajavalle useinkaan ole taloudellisesti kannattavia vaihtoautoja lyhyellä tai keskipitkällä aikavälillä.


Kannattaako bensiini?

Pienikulutuksinen bensiiniauto on usein sopivin vaihtoehto kaupungissa asuvalle, suurin piirtein keskimääräisen suomalaisen 15 000 – 20 000 kilometrin ajomääriä vuodessa ajavalle.

 

Sähkö

Sähköautojen kehitys on tällä hetkellä erittäin nopeaa. Omat tiedot aiheesta vanhentuvat nopeasti, jos alan kehitystä ei seuraa tarkalla silmällä. Vuonna 2023 sähköautot eivät enää ole pelkkiä Tesloja, vaan lähes jokainen autonvalmistaja puskee uusia malleja markkinoille kiihtyvään tahtiin.


Myös autojen toimintamatka eli range on asia, joka on kehittynyt huimasti.

Valikoiman kasvaessa hankintahinnatkin ovat alkaneet tulla pikkuhiljaa alaspäin, vaikka ne ovatkin toistaiseksi edelleen korkeampia polttomoottoriautoihin verrattuna.

Kannattaako sähköauto?

Enemmän ajavalle halpa sähköajelu maksaa itsensä takaisin nopeammin, kun eurojaan ei tarvitse valuttaa bensatankkiin. Jos käytössä on kotilataus, tapahtuu tämä tietysti vielä huomattavasti nopeammin kuin maksullisia latausasemia käytettäessä. Matalien käyttökulujen lisäksi moni tykkää ajaa sähköautolla myös sen lähipäästöttömyyden vuoksi.


Diesel

Diesel-autojen tulevaisuus pidemmällä tähtäimellä ei näytä järin lupaavalta kun katsotaan uusien autojen rekisteröintitilastoja, mutta aivan lähiaikoina dieselit eivät ole katoamassa mihinkään. Runsaasti kilometrejä vuosittain ajaville moderni, pienikulutuksinen diesel voi edelleen olla paras valinta. Varsinkin, jos sattuu olemaan tarvetta vetää auton perässä venettä tai painavaa peräkärryä.


Diesel-autoa etsivälle on tarjolla runsaasti valinnanvaraa vaihtoautot-osastollamme.


Vaikka dieseleitä tuleekin liikkumaan Suomen teillä vielä pitkään, kertovat uusien autojen rekisteröintitilastot kuitenkin lähtölaskennan jo alkaneen.


Kannattaako diesel?

Jos kilometrejä kertyy vuosittain useampia kymmeniä tuhansia, on diesel pienemmän kulutuksensa ansiosta usein bensiiniä parempi vaihtoehto. Mitä enemmän kilometrejä kertyy, sitä vähemmän vuosittaisella käyttövoimaverolla on merkitystä. Toisaalta varsinkin kotilatausta hyödyntävälle paljon ajavalle täyssähköauto maksaa itsensä melko nopeastikin takaisin.


Ladattava hybridi

Suomalaiset ovat ottaneet markkinoille saapuneet ladattavat hybridit vastaan avosylin. Vuonna 2021 koko Suomessa myydyistä uusista autoista ladattavia hybridejä oli 19,8 %.


Uusien ladattavien hybridien sähköinen toimintamatka huitelee noin 50-70 kilometrissä. Koska tilastojen mukaan suomalainen autoilija ajaa keskimäärin noin 50 kilometriä vuorokaudessa, riittää tämä useimmille päivittäisiin ajoihin paremmin kuin hyvin. Suomen kylmissä olosuhteissa on toki otettava huomioon myös pakkaskelin alentava vaikutus toimintamatkaan.


Kun bensiinillä tarvitsee ajaa vain pidemmät matkat, jäävät käyttökulut miellyttävän alhaisiksi varsinkin kotilatausta hyödyntäville.

Näin ollen lataushybridien suosio on helppo ymmärtää. Kristallipalloon vilkaisemalla täyssähköautojen voi kuitenkin arvella pikkuhiljaa alkavan nakertaa lataushybridien suosiota. Ensimmäinen merkki tästä näkyy myös vuoden 2022 tilastoissa.


Elokuun loppuun mennessä lataushybridien osuus myydyistä autoista oli pudonnut vuoden 2021 19,8 % osuudesta 19,3 % osuuteen. Pudotus on tosin niin pieni, ettei tästä vielä voi vetää johtopäätöksiä suuremman alamäen alkamisesta.

Kannattaako ladattava hybridi?

Ladattava hybridi on sopiva vaihtoehto todella moneen tarpeeseen. Kaikkein parhaiten se soveltuu henkilölle, jonka päivittäiset ajot jäävät noin 50 kilometriin. Näin bensaa tarvitsee käyttää vain harvoin jos ollenkaan. Jos tarjolla on lisäksi kotilataus, voi sähköllä ajaa edullisesti lähes kaikki ajonsa. Pitkillä reissuilla voi sitten pöristellä bensalla.

 

Autoverkkokauppa tarjoaa sopivan vaihtoehdon jokaiselle

Olipa omiin tarpeisiin vastaava käyttövoima sitten mikä tahansa, löytyy Autoverkkokaupalta kyseiseen tarpeeseen sopiva ja edullinen auto. Auton voi ostaa omaksi, mutta yhä suositumpi vaihtoehto tavanomaiselle ostamiselle on Autoverkkokaupan yksityisleasing.


Yksityisleasing on edullinen ja riskitön tapa hankkia uusi auto. Esimerkiksi sähköauton yksityisleasing on oivallinen tapa tutustua sähköautoiluun ilman riskiä arvonalenemasta.