Tilaa uutiskirjeLiikkeet & aukioloajat

Reeta Hämäläisen tuulilasinvaihto

Lähes kaikki autoilijat tietävät sen tunteen, kun moottoritiellä kivi tai nastarenkaan nasta napsahtaa auton tuulilasiin. Hyvällä tuurilla tilanteesta voi selvitä vaurioitta, mutta usein tuloksena on kiveniskemä tai jopa halkeama tuulilasissa. Näin kävi myös kartanlukija Reeta Hämäläiselle.


Olin juuri saanut ajooni upouuden Hyundai Santa Fe:n ja olin kerennyt ajaa autolla kaksi päivää. Olin ajamassa Lahden moottoritiellä ja juuri ohittamassa rekkaa, kun auton tuulilasiin tärähti voimalla kivi. Kiven iskeytymisestä kuului kova pamaus ja lopputuloksena uuden auton tuulilasi oli halki” Reeta kertaa tapahtumia.


Uusi tuulilasi reissun aikana

Tuulilasin halkeaminen on aina ikävää, mutta erityisen harmillista silloin, kun aikataulu on muutenkin kiireinen. Reeta oli suuntaamassa seuraavana päivänä Chilen MM-ralliin, joten aikaa huollolle ei liiemmin ollut. Hetken mietittyään hän päätti ottaa yhteyttä Autoverkkokaupan Vantaan huoltoon:

Soitin Vantaan huoltoon ja kerroin, että nyt kävi näin ja kysyin, mitä kannattaisi tehdä. Huollosta ohjattiin tuomaan auto tarkistettavaksi. Toin auton seuraavana päivänä Vantaan huoltoon ja suuntasin itse kohti lentokenttää ja Chilen MM-rallia”.

Autoverkkokaupan huolto palvelee tuulilasiasioissa

Reetan kilpaillessa Chilessä, oli hänen Santa Fe:nsä mekaanikkojemme hyvässä hoidossa. Autoon vaihdettiin uusi tuulilasi haljenneen tilalle. Vaihdon jälkeen Santa Fe jäi odottamaan reissulta palaavaa Reetaa:

Ajoin suoraan lentokentältä taksilla Autoverkkokauppaan, jossa minua odotti Santa Fe uudella, ehjällä tuulilasilla varustettuna. Koko huoltoprosessi oli näppärä, sekä kätevä ja palvelu oli hyvää. Loppu hyvin, kaikki hyvin!”.


Tuulilasin korjaus vai vaihto?

Autoverkkokaupan huoltopisteet palvelevat asiakkaita myös tuulilasin korjauksissa ja vaihdoissa. Huoltopisteissä on korjattu kiveniskemiä tänä vuonna noin 700 kappaletta. Kokonaan uusia tuulilaseja on vaihdettu noin 350 kappaletta.


Tuulilasiin tullut kiveniskemä kannattaa korjauttaa mahdollisimman nopeasti, jotta vaurio ei pääse laajenemaan. Vaurion laajetessa kiveniskemän korjaus ei välttämättä ole enää mahdollista, vaan koko lasi voidaan joutua vaihtamaan. Yleensä alle kahden euron kolikon kokoinen kiveniskemä voidaan korjata, eikä lasia tarvitse vaihtaa.

Lue seuraavaksi
page.description
Onko sähköauto huoltovapaa?
Moni saattaa kuvitella sähköautojen olevan täysin huoltovapaita, mutta totuus on hieman monimutkaisempi. Tervetuloa opastavalle matkalle sähköautojen huollon maailmaan!
Katso lisää
page.description
Renault Megane Hybridi Iina Kuustosen arjessa
Näyttelijä Iina Kuustonen sai käyttöönsä Renault Meganen keväällä 2022. Tapasimme Iinan Vantaan toimipisteessämme ja selvitimme, miten arki uuden auton kanssa on sujunut.
Katso lisää
page.description
Hyundai Santa Fe Heikki Silvennoisen arjessa
Näyttelijä ja muusikko Heikki Silvennoinen on ajanut Hyundai Santa Fellä vuodesta 2019 alkaen. Viime kesänä Heikki sai alleen täysin uuden Santa Fen.
Katso lisää